Sivu 1/1
Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 11:21
Kirjoittaja Väsynyt äiti
Itku kurkussa tätä nyt kirjoitan. En tiedä miten jaksaisin.
Yksi koululaiseni on ollut kiusauksen kohteen pian vuoden, ja vaikka asiaan on pyritty vaikuttamaan monella tapaa, kiusaamista sattuu silloin tällöin edelleen.
Tänään sitten koululaiseni oli ollut toisten pyöriä katsomassa niinkuin muutkin, mutta jostain syystä laittanut jonkun pyörän lukkoon ja heittänyt avaimen jonnekin. Avainta ei löydy ja tiedän saavani lapsen vanhemmat kurkkuuni kiinni. Tietenkin korvaan kaiken, se on selvää. Mutta mistä syystä koululaiseni tällaista tekee? Pyörä ei ole kiusaajan, eikä muutenkaan sellaisen oppilaan joka olisi ikävä jos nyt ei kaverikaan.
Mitä koululaiseni haluaa tällaisella toiminnallaan viestittää? Itsellään on pyörä mutta johtuen koulumatkan pituudesta ei kulje sillä koulussa. Pyörä on uusi ja itse valittu joten mieluinen. Muutenkin perheenä toimimme paljon yhdessä, joten huomion hakemisesta en usko olevan kyse.
Olen niin väsynyt. Koulu muuten menee ihan ok, mutta persoonansa takia on usein tilanteessa että josksu loppuu voimat. Ei ole ilkeä eikä tee muille pahaa, mutta tällaisia vastaavia tyhmyyksiä esiintyy silloin tällöin.
Voi vaikuttaa pieneltä asialta mutta näitä kun tulee aina välillä, alkaa omat keinot loppua ja usko parempaan siirtyy aina vain kauemmas..
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 12:55
Kirjoittaja Piukkis
Mulle tuli nopeasti mieleen, että ehkä poika halusi vain saada ns "kova kundi" -pisteitä, kun uskalsi lukita ja vielä heittää avaimen pois. Sitä kun ei nynnyt uskalla tehdä. Näyttämisen halua, isottelua, äijäilyä, ärinää ja testosteronia.
Tuskin poika paljon mietti, miten tuo toinen nyt pääsee kotiin ja mitä sitten tapahtuu. Hän vain halusi näyttää muille pojille.
Ja sitä mä en ymmärää, miksi sen toisen pojan vanhempien pitäisi käydä Sun kurkkuun kiinni? Mun mielestä kyseessä on enempi vanhempien välinen selvittely kun vihan purkaminen!
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 13:19
Kirjoittaja Väsynyt äiti
Niin, ehkä tämä on osoitus että osaa olla iso ja kova jätkä. En tiedä. Asiaa on kotona nyt puhuttu, tuntuu etten omalta pettymykseltä pysty olemaan asiallinen ja rauhallinen. Isä saakin nyt alkuun olla se joka asiasta keskustelee. Koululainen ei osaa sanoa miksi sen teki. Kukaan ei yllyttänyt.
Ja tuon pyörän omistajan vanhemmat ovat alueellamme ns. parempaa väkeä eli aika korkeassa virassa olevia, ja muissakin vastaavissa tilanteissa olen kuullut lähestymistavan olleen suoraa huutoa, joten kauhulla odotan.
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 13:35
Kirjoittaja Sasa
En nyt osaa sanoa tuohon pojan tilanteeseen oikein mitään, mutta olisko järkevää ottaa itse yhteys tuohon toiseen perheeseen. Menisitte vaikka pojan kanssa käymään ja pyytäisitte anteeksi ja tarjoutuisitte korvaamaan vahingon. Nöyristellä ei mun mielestä tarvi, jos toiset käyttäytyy huonosti, mutta vois olla kiva ele itse ottaa yhteyttä. Tietysti kannattaa puhelimella ottaa ensin yhteys. Eihän tuo nyt loppujen lopuksi niin kauhean vakavaa ole, etteikö ihan sopimalla selviäisi ja tulisi pojallekin ehkä parempi mieli kun saisi selvitettyä.
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 14:01
Kirjoittaja Väsynyt äiti
Tarina olikin muuttunut matkalla.
Todellisuudessa tilanne oli se että pyörän avain olikin jo kauan sitten joutunut hukkaan ja siksi pyörää ei oltu pidetty lukossa koska sitä ei olisi saatu sitten enää auki. Koululaiseni oli laittanut pyörän lukkoon ja vasta sitten oli paljastunut ettei avainta olekaan. Näin kertoi itse pyörän omistaja kun jututettiin.
Soitimme itse pyörän omistajan vanhemmille, ja yllättävän kivasti keskustelu meni. Mieheni hakee pyörän meille, leikkaa lukon kokonaisuudessaan pois ja ostetaan sitten sellainen lukko siihen minkä he haluavat. Tämä sopii oikein hyvin.
Koululaiseni on toisinaan käsittämättömän ajattelematon. Pahaa ei tarkoita ja nytkin hoki vain että laittoi lukkoon ettei kukaan vie pyörää (meiltä on pihasta varastettu pyörä, maaseudulla). Ja joskus on laittanut koulun ovenkin lukkoon ettei kukaan mene ja sotke luokkaa ja hukkaa toisten tavaroita (sitäkin on sattunut) ja sitten on jouduttu soittamaan talonmies avaamaan ovet.
Niin. Kyllä silti joskus ahdistaa, ja tänään yksi sellainen päivä. Liekö osansa sitten raskaudella että hormoonit jyllää..
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 14:35
Kirjoittaja sahrami_scifi
Totanoin.
Jos kerta se lukko on ollut jo kauan käyttökelvoton, niin miksi ihmeessä se on edelleen ollut siinä pyörässä kiinni? Olisihan se voinut loksahtaa lukkoon vaikkapa pyörän kaatuessa.
Minä ihmettelen tässä nyt sitä, että miksi te joudutte ostamaan uuden lukon, kun lukon käyttökelvottomuus ei mitenkään johdu teistä?
Tuo, että miehesi sahaa lukon poikki, on ookoo, tosin en oikein ymmärrä sitäkään (ellei ko. vanhemmat itse ole jotenkin peukalo keskellä otsaa- ihmisiä).
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 14:41
Kirjoittaja Väsynyt äiti
Se lukko on pysynyt aukiasennossa, kun on sillai kiertämällä vapautettavissa. Eli ei itsestään mene lukkoon.
Ja musta tuo korvaus jo ihan siitä syystä että koululainen oppii olemaan koskematta muiden tavaroihin. Hänellä kun on hieman liiallinen viehtymys kaikenlaisiin nippeleihin ja nappeleihin ja on niiden kanssa vähän liian hyvä monessa suhteessa. Uuden lukon joutuu siis omista rahoistaan hankkimaan.
Ja mitä tulee tuohon lukon irroittamiseen, niin meistä se on pieni juttu siihen nähden miten vaikeaksi pyörän omistajan koulumatka nyt käy. Ja he eivät todellakaan ole mtiään tee-se-itse tyyppejä.
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 22:51
Kirjoittaja pajupilli
^ jos teillä on vastuuvakuutus, niin luulisi tuon uuden lukon menevän sen piikkiin. Vai minkähän hintaisia ne lukot on verrattuna omavastuuseen.
Re: Pyörä
Lähetetty:
15.04.10 23:00
Kirjoittaja fudge
Lukon irrottamisen ymmärrän, musta on tosi kiva ele että hoidatte sen. Mutta uuden lukon voisi pyörän omistaja hankkia itse. Itsehän ovat alunperin tehneet lukon käyttökelvottomaksi (hukkaamalla avaimen).
Re: Pyörä
Lähetetty:
17.04.10 22:22
Kirjoittaja Pupunkäpälä
Tuosta toiminnan motiivista minulle tulee mieleen hyväntahtoinen impulsiivisuus. Ei ole helppoa olla sillä tavalla toimimaan taipuvaisen lapsen vanhempi, mutta kokemuksesta voin kertoa, ettei ole helppoa olla sellainen lapsikaan. En osaa sanoa mitään loistavaa neuvoa, mutta tuosta ei tule ensimmäisenä mieleen mitkään alhaiset motiivit.
Reiluja olette, kun ostatte uuden lukon, vaikka tuollaista pyörää koulumatkoilla käyttäville tuo kyllä on vähän "accident waiting to happen". Helpostihan tuossa käy niin, että kaveri laittaa lukkoon hyvän hyvyyttään, kun luulee, että toinen on vaan unohtanut lukita tms.
Re: Pyörä
Lähetetty:
17.04.10 22:43
Kirjoittaja Hilmapulla
pajupilli kirjoitti:^ jos teillä on vastuuvakuutus, niin luulisi tuon uuden lukon menevän sen piikkiin. Vai minkähän hintaisia ne lukot on verrattuna omavastuuseen.
Lukkojen hinta on tosi pieni verrattuna omavastuuseen. Eli n.15-30e hinnalla saa jo hyvänkin lukon käsittääkseni....Ja joo,meillä asui välillä sellanen avainten hukkaaja mestari,eri eräitä lukkoja on ostettu
Re: Pyörä
Lähetetty:
19.04.10 9:35
Kirjoittaja Väsynyt äiti
Niin, varmastihan me emme voi tietää onko pyörän alkuperäisen lukan avain oikeasti hukassa vai olisiko vanhemmat ottaneet avaimen talteen ettei vaan joudu hukkaan, en tiedä.
Tilanne nyt kuitenkin on se että lukko irroitettiin heti torstaina, ja viikonlopun aikana ostimme uuden irtolukon pojan pyörään ja tänään oma koululaiseni vie lukon pojalle.
Koululaiseni on tosiaan tuollainen kuten Pupunkäpälä kerroit, impulsiivinen. Ei tahdo kenellekään pahaa, mutta tarttuu liian herkästä asioihin jotka ei oikeasti hänelle kuulu mutta jotka nyt vaan sattuvat olemaan niin mahdottoman mielenkiitoiset. Eli hyvin hankala on pitää nenänsä pois sellaisista asioista. Hankalinta itselleen koska joutuu aina vaikeuksiin sitten. Toivotaan että aika tuo viisautta ja harkintakykyä lisää, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä.
Kiitokset kaikille ketjuun osallistuneille
Re: Pyörä
Lähetetty:
19.04.10 17:25
Kirjoittaja Juuli
Jaksamista ja pitkiä hermoja tulin toivottamaan!
t. äiti + neljä pojankilliäistä, joista yhdellä on adhd ja loput on muuten vaan villiä
Re: Pyörä
Lähetetty:
19.04.10 20:57
Kirjoittaja Annis
Hyvä juttu että asia järjestyi ja vielä sulassa sovussa toisen pojan vanhempien kanssa!
Re: Pyörä
Lähetetty:
16.05.10 8:09
Kirjoittaja Mustikki
Ihana lapsi ketjun aloittajalla
.