ysv-foorumi.com

Nyt alkaa riittää. Kohta elämä on semmoisessa solmussa, että selvittäminen on hyvin vaikeaa. Mies on masentunut (en tiedä kuin vaikeasti) tai ehkä bipokin voisi vastata oireita.
Velkaa on silmät, korvat täynnä. Lääkäriin ei voi mennä, kun töissä saavat tietää. Ja minunkin kanssa puhuminen on hyvin vaikeaa ja mihinkään ei oikein tiedä vastausta.

Mitä hittoa minä teen? Tekis mieli kerätä kamat, lapset ja häipyä.

Viimeisimpään rahakriisiin hain jo vimpat avut diakonilta. Kerran pelastivat isosta pulasta, vielä isompi vaanii kohta nurkan takana

Miten pitkään tätä tarvii katella?

Ei sitä tarvitse sietää! Kyllä se mies olisi sinne lääkäriin saatava, ja vähintään voisit itse yrittää käydä juttelemassa jonkun kanssa asiasta, saamassa ammattilaisen vinkkejä asiaan. Ja yleensä asioiden selvittely on sitä helpompaa, mitä aiemmin siihen ryhtyy (vaikka tiedänkin että se on helpommin sanottu kuin tehty ) Se miehen saaminen lääkäriin voi olla vaikeaa, mutta jos se ei onnistu, niin hoida ainakin omaa jaksamistasi. Ja miten ne töissä saisi tietää? Vai onko miehen työ sellainen, että se vaikuttaa asiaan ja pitäisi jotenkin lakisääteisesti ilmoittaa?

Raha-asioihin kyllä suosittelisin nyt oitis hakemaan tolkkua jostain velkaneuvonnasta.Tuonne: http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/velkaneuvo.aspx tuuppaat kunnan ja saat yhteystiedot, ota heti yhteyttä. Keräät kaikki mahdolliset kuitit ja tositteet ja tiedot veloista, ihan kaikki. Ja yritä nyt hokea itsellesi: mitä pikemmin saat käytyä toimeen, sitä nopeammin helpottaa. Ja jos tosiaan voimat eivät riitä siihen mieheen ja lapseen ja raha-asioihin, niin silloin sitä voi aina jättää sen miehen - mutta toisaalta se erokin syö energiaa, ja asioiden uudelleenjärjestely. Kai olet miehelle puhunut kuitenkin siitä miten hankalaksi koet tilanteen?

Jaksamista vielä vähä, ja voimia ja rohkeutta ryhtyä nyt korjaamaan tilannetta

Hei,

kyllä olen yrittänyt puhua useasti ja nään miehen huolen asiassa. Hän eilen myönsi, miten ikävää on olla, kun ei ole enää töissäkään
mukavaa kuten ennen ja kotona ahdistaa kaikki . En tiedä sitten kumpi on alkusyy ongelmiin raha-asiat vai mielenterveys.

Minua harmittaa eniten tässä se, että suurin osa veloista on miehen itsensä ottamia ja osa sellaisia mihin en edes suostunut.
Tiesin, jo etukäteen ettei meillä ole kertakaikkiaan ole varaa sellaiseen. Tuolla anonyymipalstalla ollut bipo-juttu sai vähän miettimään,
että tämä voisi olla manian ( ?) oire. Jos tuollainen sairaus todetaan, autetaanko terveydenhuollossa myös tämän osalta vai jääkö nämä ihan omille
hartioille?

Täytyy yrittää uudestaan soittaa tuonne velkaneuvojalle. Aiemmin sellainen aika jo oli muttei mies suostunut lähtemään sinne ja minä en päässyt sairaiden lasten takia.

Työasiassa hän epäilee, että jos todettaisiin vaikka keskivaikea tai vaikea masennus, mikä on hyvin todennäköistä, ei hän halua vahvoja lääkkeitä eikä missään nimessä sairaslomaa tai tietoa
työnantajalle.

Minusta on kohtuutonta, että koko perhe kärsii yhden typeryyksien tai sairauden takia. Rinnalla haluaisin pysyä, mutta jossain kohtaa raja kyllä tulee vastaa.

Vertaistuki olisi paikallaan. Diakonin kanssa jo juttelinkin.

Mikä siinä niin pelottaa, että työnantaja saa tietää? Se nyt musta on pienin murhe tuossa. Ei sairauden vuoksi anneta kenkää ja eikös esimies ole vaitiolovelvollinen jos sairauden syyn hänelle kertoo... Tiedän, että se on vaikeaa joutua myöntämään olevansa sairas, mutta sen "normaalin" julkisivun ylläpitäminen ei ole kenenkään etu. Miehesi tekee valitettavasti vain hallaa itselleen kieltämällä asiat. Sairauksia nyt on vaikka minkälaisia ja mt-ongelmat ovat hyyyvin yleisiä. Vähän luottamusta työnantajaa kohtaan siis toivon hänelle.

Eikä alkuvaiheessa ihan vaan masennukseen määrätä mitään hirveän "kovia" lääkkeitä, ainoastaan jos tilanne pahenee (esim. hoidon puutteessa ). Sopivaa lääkitystä joutuu tietysti hakemaan vähän aikaa, ja voi olla että tulee vähän kurjia sivuvaikutuksia alkuvaiheessa, mutta jos tuntuu oudolta niin kokeillaan muuta lääkitystä. Kukaan ei tule katsomaan kadulla tai töissä perään, että onpa tuossa kummallinen zombi, se on varmaan tabuilla.

Lääkitys tietty ei yksinään paranna, mutta voisi antaa voimia alkaa selvitellä niitä muita asioita ja sitä kautta mahdollistaa paranemisprosessin aloittamisen. Nyt kuulostaa siltä, että taakka on niin kova että sen alle kaatuu, masennuslääke (tai terapiakin tietty, mikäli vaan jotenkin onnistuu) auttaa suhteuttamaan tilannetta. Masentuneena kun tuntuu siltä, kuin olisi kaivon pohjalla eikä mitään tietä ole enää ylös, tai vaikka tietäisikin että tilanne joskus helpottaa, ei vain pysty tekemään asialle mitään. Välillä saattaa, ilman itsemurha-ajatuksiakin, tuntua siltä että olisi helpompi vaikka suunnilleen kuolla kuin tehdä joku erityisen vaikea asia. Been there.

Voimia! Masentuneen läheisenä ei ole helppoa, sitäkin puolta kokeilleena.

Niin, ja sairaslomaa ihan oikeasti ei kannata yrittää vältellä, jos lääkäri sen katsoo tarpeelliseksi. Pahimmassa tapauksessa se tulee vaan myöhemmin eteen niin, ettei enää ole vaihtoehtoja. Pahimmillaan niin, että viedään sairaalaan sitä sairaslomaa viettämään puupaa-autolla, kun tapahtuu niin totaalinen romahdus. Siitä paranemisessa sitten vasta kestääkin.

Ap kirjoitti:Minua harmittaa eniten tässä se, että suurin osa veloista on miehen itsensä ottamia ja osa sellaisia mihin en edes suostunut.
Tiesin, jo etukäteen ettei meillä ole kertakaikkiaan ole varaa sellaiseen. Tuolla anonyymipalstalla ollut bipo-juttu sai vähän miettimään,
että tämä voisi olla manian ( ?) oire. Jos tuollainen sairaus todetaan, autetaanko terveydenhuollossa myös tämän osalta vai jääkö nämä ihan omille
hartioille?

Täytyy yrittää uudestaan soittaa tuonne velkaneuvojalle. Aiemmin sellainen aika jo oli muttei mies suostunut lähtemään sinne ja minä en päässyt sairaiden lasten takia.

Työasiassa hän epäilee, että jos todettaisiin vaikka keskivaikea tai vaikea masennus, mikä on hyvin todennäköistä, ei hän halua vahvoja lääkkeitä eikä missään nimessä sairaslomaa tai tietoa
työnantajalle.

Vastaisin ensin tuohon käytännön kysymykseen, eli terveydenhuollon avusta raha-asioissa: maanikoiden rahasotkuja kyllä autetaan psyk.puolella selvittämään. Rahallista apua ei ole sieltä antaa, mutta monesti potilasta on neuvottu ja tuettu soittamaan paikkoihin, mistä on tullut velkaa otettua ja selvittämään asioita, esim. ihan selittämällä että tämmöinen sairaus on ja voisiko sopia maksujärjestelyistä (tai ei ole sitä sairautta aina pakko edes mainita, monesti "heikentynyt taloudellinen tilanne riittää"). Joskus on onnistuttu sairauden perusteella purkamaan jotain kauppojakin ihan ilman mitään lääkärintodistuksia, kun vaan henkilö on itse soittanut ja selittänyt mikä on tilanne. Ja lääkärintodistuksella sitten on jotain isompia asuntokauppojakin purettu, mutta niistä en ihan muista varmasti, että jäikö potilaalle jotain kuluja maksettavaksi. Joskus on potilaan kanssa yhdessä käyty velkaneuvonnassa tai patistettu menemään sinne. Eli tämän tyyppistä apua, mutta en tiedä koetko nyt teidän tilanteessa tämmöisen tarpeeksi nopeana apuna?

Kyllä sitä tilannetta nyt jotenkin pitäisi sille miehelle saada realisoitua, että mitkä ovat faktat ja mikä on hänen toimintaehdotuksensa tilanteen selvittelyyn. Ja kysyä, mitkä ovat ne hänen pelkonsa siinä lääkärille menossa ja siinä, että työnantaja saisi tietää hänen sairastavan jotain, että mikä siinä olisi niin kamalaa? Voit myös kertoa hänelle, että Suomessa ketään ei voida pakottaa käyttämään mitään lääkettä, ellei ihminen ole psykiatrisessa pakkohoidossa. Joten terveyskeskuslääkäri tai psykiatri ei voi velvottaa miestäsi käyttämään mitään lääkettä vastoin hänen omaa tahtoaan, jos hän sitä pelkää? Lääkettä toki varmasti suositellaan ja ymmärrän että se joitain ihmisiä pelottaa. Tästä pelostakin voi ihan suoraan puhua lääkärin kanssa ja esittää toiveen, että aloitettaisiin ihan pikkuhiljaa pienimmällä mahdollisella annoksella lääkitystä. Jos olo on nyt semmoinen, kuin kuvasit miehesi kertoneen, niin miten se lääkitys hänen mielestään voisi ratkaisevasti pahentaa tilannetta? (Tosin joidenkin masennuslääkkeiden aloitukseen liittyy ahdistuneisuuden lisääntyminen, mutta se on ohimenevä sivuoire.) Samoin sairasloman tarpeesta lääkäri varmasti myös neuvottelee potilaan kanssa ja ottaa, jos mahdollista, tämän toiveen huomioon siinä, "määrääkö" sairaslomaa vai ei. Kuulostaa että miehelläsi on kova pelko "ylikävelystä" ja oman päätäntävallan menettämisestä elämästään. Koita vielä kertoa hänelle, että niin ei asiat Suomessa toimi, vaan täällä potilaan oikeudet ovat erittäin hyvin turvatut. Ne voi vaikka lukea netistä Finlexin sivuilta ennekuin sinne lääkäriin menee.

Hohhoijaa! Hienot olisi suunnitelmat ja ehdotukset vaan kun mikään ei käy. Jos nyt olisi vaikka joku paikka mihin mennä yöksi, niin kyllä lähtisin,
edes vähäksi aikaa miettimään, että onko järkee vai ei. Varasin velkaneuvonnan ja lääkäristä on puhuttu monet kerrat. Tämä herra vaan odottaa jotain ihmettä tapahtuvaksi.
Ymmärrän kyllä, että on varmasti paha olla mutta ei se vaan käy ettei mitään voi hoitaa, edes itseään.

Tappaiskohan se ittensä, jos vaan lähtisin? Ei kyllä lopulta kiva vaihtoehto sekään.

Miten masentuneen ihmisen saa raahattua lääkäriin?

Onkohan tämä joku pelastusmomentti...Ihan huvikseni satuin katsomaan taloja tästä läheltä ja TÄNÄÄN oli tullu ihan just meille passeli. Kaikki olis sopivasti lähellä
ja lapsilla pysyis tutut jutut. Ja se olis heti vapaa! Katsotaan saadaanko tästä enää mitään keskustelua aikaan sen toisen puoliskon kanssa. Ei se kyllä kotona paljon muuta tee kun makaa sohvalla ja mikään ei kiinnosta, joten sille varmaan sitten ihan sama.

Kannattaa myös ottaa selvää, onko paikkakunnallasi toimintaa millään mielenterveyskuntoutujien ja omaisten järjestöillä. Sieltä voi omainen saada keskusteluapua ja hyviä vinkkejä. Riippuu tietysti, missä asut, mutta isommissa kaupungeissa ainakin pitäisi löytyä tällaistakin apua.

Ystävinämme on pariskunta, jossa miehellä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hänellä on ollut ongelmia erityisesti rahan (ja alkoholin) käytön hallinnassa. He ovat ratkaisseet tilanteen niinkin radikaalisti, että miehellä on vain käteistä käyttörahaa -tilit ja kortit ovat täysin vaimon hallinnassa. Ei tietysti tunnu kivalta, mutta heillä se oli kai ainao mahdollisuus jatkaa avioliittoaan (ja välttyä taloudelliselta katastrofilta).

Itse tiedän kokemuksesta sen, että masentuneisuuttaan ei itse voikaan "tajuta" aivan täysin eikä se avun hakeminen sitä kautta myöskään tunnu tärkeältä. Minulle herätteenä toimi se, kun eräs todella hyvä ystäväni lopulta antoi tulla täysilaidallisen omia ajatuksiaan toiminnastani ja "pakotti" minut psykologin luo juttusille. Vasta psykologilla käytyäni tajusin oikeasti, miten syvällä masennuksen suossa olinkaan - en käynyt juuri koulussa, makasin vain kotona ja kävin kavereiden kanssa baarissa, jopa minulle niin tärkeän hevoseni ratsastuksen olin laiminlyönyt niin pahoin, että isovanhempani myivät hevoseni pois puolestani jne. Kävin yhden kevään ajan psykologilla sekä söin puolisen vuotta mielialalääkkeitä ja niistä molemmista oli todellakin apua! Ilman ystävääni en koskaan olisi hakenut apua, enkä edes uskalla ajatella, missä olisin nyt - vai olisinko ylipäätään ollenkaan.

Ja kaikki tämä, masennukseni hoitoineen, johtui siitä, että isäni jätti minut ja äitini ollessani 10v., ja äitini kuoli äkillisesti ollessani vajaa 18v. Kukaan ei ollut koskaan sen kummemmin käsitellyt noita asioita kanssani, ja soppa oli valmis.

Voimia Sinulle!