Sivu 1/1

YSV-FOORUMIN SÄÄNNÖT

ViestiLähetetty: 14.01.08 21:06
Kirjoittaja Vimmaliini
YLEISIÄ OHJEITA PALSTAILUSTA

YSV-foorumi ei vastaa keskusteluissa esitetyistä aineistoista eikä mielipiteistä. Vastuu viestien sisällöstä kuuluu kirjoittajalle itselleen.

YSV on ennen kaikkea keskustelupalsta. Tämän vuoksi edellytämme jokaiselta rekisteröityneeltä jonkinasteista panostusta keskustelun eteen. Palsta-aktiivisuutta koskien on laadittu ohjeistus. Ole hyvä ja tutustu tarkoin ko. säännöstöön, klikkaamalla tätä linkkiä. Yllä mainituksi "jonkinasteiseksi panostukseksi" ei voida katsoa riittävän pelkästään omaan liiketoimintaan liittyvät viestit. Neuvoa ja tiedottaa toki saa, mutta edellytämme osallistumista keskusteluun myös muussa kuin mainostarkoituksessa. Kuvallisesta mainonnasta maksaneet ovat kuitenkin oikeutettuja näkemään foorumilla tapahtuvaa toimintaa ilman osallistumista keskusteluihin, tämä ei kuitenkaan koske viestirajoitettuja osioita.

Edellytämme, että:

- esittäydyt mahdollisimman pikaisesti siihen varatussa osiossa
- lisäät käyttäjätietoihisi asuinpaikkakuntasi haluamallasi tarkkuudella: paikkakunta, maakunta tai ilmansuunta (tyyliin "Itä-Suomi").

Tuplanikit on kiellettyjä. Passivoimme ylimääräiset nikit.

Muistathan, että "Yleinen sananvapaus" ei tarkoita vapautusta käytöstavoista.

Käytä hetki otsikon miettimiseen. Otsikon tulisi kuvata keskustelua niin että aihetta avaamatta näkee mistä on kyse.Lue viesti läpi ennen kuin painat lähetä nappia, mieti onko viestisi asiallinen ja sopiva. Jokainen vastaa omasta kirjoituksestaan.

Ei useita aloituksia samasta aiheesta. Keskuteluja voidaan yhdistää tai sulkea jos tarvetta ilmenee.

Yleishyödyllinen huhuilu on sallittua, mutta yksityiset asiat hoidettava yv:nä! Tämä koskee myös mahdollisia pidempää selvittelyä vaativia kahdenvälisiä erimielisyyksiä ketjuissa. Tarpeeton henkilökohtaisuuksiin meneminen ja keskustelukumppanin henkilökohtaisen elämän spekuloiminen ei ole asiallista ja siihen tullaan puuttumaan tarvittaessa. Hyvien tapojen vastaista on spekuloida asioita "julkisesti selän takana" puhuen nimillä tai vihjailemalla henkilöistä, jotka ovat tunnistettavissa asiayhteydestä.

Suomalaiskansallisia voimasanoja tulisi käyttää harkiten. Tässäkin asiassa voinemme kaikki tasapainotella oman ilmaisutavan luovuttamattomuuden ja toisten ihmisten kunnioituksen välillä. Moderaattorit eivät puutu yksittäisiin voimasanoihin, mutta niiden runsas viljely sekä kirosanoilla "pilkutus" tulee olemaan peruste varoitukselle ja tekstin siistimiskehotukselle.

Palstalainen ei saa julkistaa saamiaan yksityisviestejä tai sähköpostejaan julkisissa keskusteluissa sikäli kuin ne ovat omiaan luomaan eripuraa palstalla. Muutoinkaan yksityisviestien ja sähköpostien julkaiseminen ei ole suotavaa ilman lähettäjän suostumusta (luottamuksen säilyttämisperiaate).

Koska YSV-foorumia pääsee lukemaan vain rekisteröityneet käyttäjät, ei foorumilla olevia tekstejä saa julkaista muualla ilman kirjoittajan lupaa.

Rasismi ja siihen yllyttäminen on kielletty. Avoimet hyökkäykset sekä asiaton parjaus mitään kansanosaa, kansallisuutta, uskontokuntaa tai sukupuolista suuntausta kohtaan ovat yleisen kohteliaisuusetiketin mukaan ehdottomasti kielletty. Asiallinen kritiikki ja pohdiskelu on toki aina sallittu. Keskustelu käydään foorumilla hyvän maun rajoissa ja Suomen lain puitteissa, viestien sisältäessä laittomuuksia, rasismia tai mauttomuuksia moderaattorit puuttuvat keskustelun sisältöön huomauttamalla. Toistuvista sääntörikkeistä seuraa banni.

Palstailmapiirin tuhoamisesta provosoinnilla/usuttamisella tai jatkuvasti selkeästi ilkeämielisellä käytöksellä tullaan antamaan varoitus ja tarvittaessa kirjoittaja bannataan keskustelupalstalta.

Linkittäminen negatiivisessa mielessä on kielletty.

Jos varoituksilla ei ole vaikutusta kirjoittajan käyttäytymiseen, voidaan varoituksen saanut henkilö poistaa keskustelupalstalta. Selkeät häiriköt bannataan heti. Melko selvät häiriköt bannataan parin varoituksen jälkeen jos ei tyyli muutu.

Ylläpito toimii ongelmatilanteissa tarvittaessa parhaaksi katsomallaan tavalla säännöistä ja käytännöistä riippumatta. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että pysyvän bannin voi saada painavista syistä myös kerralla, ilman erillisiä varoituksia.

MAINOSTAMISESTA

Kaikenlainen mainostus ja kytkyttäminen ovat kokonaan kiellettyjä muualla kuin Mainososiossa.

Huutonetissä myytävien tuotteiden mainostaminen tällä palstalla ei ole suotavaa.

Selvää on, että muutoinkin keskusteluissa ja mm. myynti-ilmoituksissa ja mainostuksessa tulee noudattaa Suomen lakia.

YRITTÄJÄT

Jos sinulla on yritys, tämän tulisi näkyä www-palkissa josta kytkyn voi kurkata niin halutessaan. Ei ole reilua mainostaa omaa tuotettaan ikäänkuin piilossa joten: YRITTÄJÄ! LISÄÄ SIIS WWW-SIVUSI NÄKYVIIN! Jos mainostat tai kytkytät työpaikkasi tuotteita, liitä myös silloin kotisivut www-palkin taakse.

MODEROINTI YLEISESTI

Moderaattorit osallistuvat keskusteluun omana itsenään, ei moderaattoreina jollei toisin mainita. Moderointi suoritetaan pääasiassa anonyymeilla moderointitunnuksilla.

Moderaattorit voivat editoida viestejä puuttumatta asiasisältöön (ellei viestissä rikota palstan sääntöjä). Jos aihe on selkeästi väärällä alueella siirretään se oikeaan paikkaan.

Moderaattorit puuttuvat vain mahdollisiin viestien poistamisiin. Toisen ihmisen persoonaa emme voi muuttaa. Moderaattorit eivät ole välikäsiä eivätkä sovittelijoita, riidanratkaisutilanteisiin meillä ei ole koulutusta.

Yksityisviesteihin emme voi periaatteessa puuttua, ellei niillä rikota selvästi sääntöjä tai Suomen lakia. Suomen lakia rikottaessa on asianosaisen otettava yhteyttä myös viranomaisiin.

Vain jos YSV:n sääntöjä on rikottu, moderaattorit ottavat yhteyttä sääntöjen rikkojaan selvittääkseen asian.

Ketään ei moderoida henkilökohtaisten riitojen vuoksi. Hyvin moderoitu, toimiva foorumi on kuitenkin kaikkien foorumilaisten parhaaksi. Moderoinnin tarkoitus on tehdä foorumista hyvä, toimiva ja viihtyisä.

Jos yksittäinen palstailija löytää keskusteluketjuista huomauttamista, ottakaa yhteyttä suoraan johonkuhun moderaattoriin.

HUOM!

Jos haluat pois foorumilta, ylläpito voi passivoida tunnuksesi. Viestisi jäävät nimimerkillesi, niitä emme ala poistamaan. Mikäli haluat palata jossain vaiheessa foorumille, kannattaa huhuilla ongelmapalstalla tai ottaa sähköpostilla yhteyttä yläpitoon.

***

Ohjeita tullaan lisäämään ja muokkaamaan tarpeen vaatiessa.

***

Copyright © 2007-2009 ysv-foorumin ylläpito ja moderaattorit