Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

Jos sormi menee suuhun Foorumilla tai Galleriassa... TOIMII ILMAN SISÄÄNKIRJAUTUMISTA.

Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja Ihan kehällä » 18.10.12 15:37

Rakas ysvi.

Olen taloyhtiön hallituksen jäsen vastoin omaa tahtoani. Tähän asti tämä on mennyt, mutta nyt taloyhtiössä on ongelma ja minun odotetaan ratkaisevan se. Miksi juuri minun, eikä jonkun muun hallituksen jäsenen, noh, siksi, että kotiäitinä juuri minä olen "aina paikalla", minulle on helppo tulla hiekkalaatikon reunalle kertomaan huolia ja murheita. Osittain siksi kai tässä tehtävässä olenkin.

Yhtiössä on useampi kymmenen osaketta, kaikki yksityisomistuksessa, osa vuokralla. Yhdessä näistä asuu ihminen joka ei toimi talomme sääntöjen mukaan, hän on asunut huoneistossa jo vuosia. Hän ei lajittele jätteitään ja käyttää mm. pesutupaa suorittamatta siitä asianmukaista korvausta. Kummastakaan häntä ei ole saatu kiinni aivan rysän päältä, mutta asia on kyllä varsin kiistatta selvillä. Keskustelujakin on käyty, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta. Nämä ovat sinällään pieniä asioita, mutta suututtavat muita asukkaita varsin paljon ja minä saan kuulla valitukset.

Suurempi ongelma on se, että asukkaalla on taloyhtiölle velkaa. Jostakin syystä on ollut jo pitkään. Luku on nelinumeroinen. Kyse on maksamattomista vastikkeista. En ole nähnyt hallituksen tai isännöisijän puuttuvan tähän mitenkään. Tämä velka on myös muiden asukkaiden tiedossa ja se ihmetyttää heitä kovin. Minäkään en ymmärrä miksi se vain on ja on ilman mitään perintätoimia.

Hallituksen puheenjohtaja on hyvin hyvin kiireinen. Vaikka olemme naapureita, en ole nähnyt häntä kuin aivan muutaman kerran, lähinnä kokouksissa. Muilla hallituksen jäsenillä ei ole minkäänlaista kiinnostusta mitään taloyhtiön asioita kohtaan, jos juhannusmakkaroita ei lasketa. En ymmärrä taloyhtiökuvioista tai hallitustoiminnasta mitään. Talousasioista vielä sitäkin vähemmän. Naapurusto vaatii minua selvittämään tilannetta ja hoitamaan sen kuntoon, ahdistaa. Mitä minun pitäisi nyt tehdä?

Ihan kehällä
 

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja appelsiini » 18.10.12 15:52

Vastikkeen maksu on tietysti asunnon omistajan, ei vuokralaisen vastuulla (en ihan hahmottanut, asuiko omistaja itse tuossa asunnossa vai ei). Jos vastikkeita on paljon maksamatta, yhtiökokous voi päättää, että taloyhtiö ottaa haltuunsa ko. asunnon määräajaksi (ja vuokrata asunto ja ottaa vuokratuloista omansa). Tästä pitää antaa omistajalle varoitus etukäteen. Varmaan kannattaisi ryhtyä puuhaamaan varoitusta ja sen jälkeen ylimääräistä yhtiökokousta? En tiedä miten se käytännössä menee, jos hallituksen pj:tä ei kiinnosta, mutta tuo nyt ainakin on konkreettinen asia, jolla ongelmanratkaisussa päästään eteenpäin.

Meidän ex-taloyhtiössä yksi asunto päätettiin ottaa haltuun. Prosessi oli aika pitkä, huhtikuussa oli kokous ja vasta lokakuussa, juuri kun asuntoa oltiin menossa tyhjentämään, omistaja olikin onnistunut myymään asunnon ja maksanut velkansa. Pakoili haastemiestä aika tehokkaasti tuon puoli vuotta.
  • 0

tytöt -04 ja -07
Avatar
appelsiini
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 15.06.07 14:29
Paikkakunta: Tampere

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja enni_o » 18.10.12 16:30

Jos pj:tä ei kiinnosta hoitaa hommiaan, hänet varmaankin vaihdetaan seuraavassa yhtiökokouksessa? Maksamattomat vastikkeet ovat tosiaan syy huoneiston haltuunottoon.
Siihen, mitä tarkalleen just sun pitäis tehdä, en kyllä osaa sanoa... Ainakin voisit tuoda asian esille hallituksen kokouksessa (onko niitä edes?) ja yhtiökokouksessa.
  • 0

T 09/09
Avatar
enni_o
 
Viestit: 3476
Liittynyt: 07.01.10 0:25
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja marja » 18.10.12 17:13

Täältä löytyy tietoa huoneiston haltuunotosta. Ensimmäisenä pitäisi saada aikaiseksi hallituksen kokous. Yksinään ei kukaan voi asialle mitään. Isännöitsijän pitäisi myös osata neuvoa näissä asioissa, joten jos jotain haluat itse tehdä tässä vaiheessa, ota yhteys isännöitsijään.
  • 0

Esikoinen 3/2002
Keskimmäinen 1/2004
Kuopus 3/2008
Avatar
marja
Bannattu
 
Viestit: 1959
Liittynyt: 12.04.08 14:41
Paikkakunta: Kanta-Häme

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja Ihan kehällä » 18.10.12 18:26

En tiedä onko kyseinen asukas vuokralla, omistaako itse asunnon vai oleileeko siinä muuten vaan asunnon omistajan luvalla. Mutta tämän kai isännöisijä tietää? Olen hyvin uusi taloyhtiössämme, tuskin muuten olisin ollut hommaan höynäytettävissäkään. Sen tiedän muilta kuulleena, että hän on asunut tuossa jo vuosia samalla meiningillä ja eronneen pariskunnan toinen osapuoli. Keskusteluissa hänen kanssaan on lisähankaluutena se, ettei hänen äidinkielensä ole suomi. Osaa sitä kyllä, mutta en tiedä missä määrin ei oikeasti ymmärrä ja milloin ei vain tahdo ymmärtää.
Kuulemma hän puhuu työssään mainiota suomea.

Hallitus on kokoontunut tasan kerran, yhtiökokous on keväisin. Muuten ketään oikeasti vastuullista ei kiinnosta ja kukaan jota kiinnostaa ei tahdo vastuuseen mistään. [ol]

Mutta kiitos. Otan nyt ensin yhteyttä isännöitsijään.

Ihan kehällä
 

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja Villiankka » 18.10.12 18:51

Googlaapas hallituksen vastuu tms taloyhtiön hallituksen vastuu, hallituksen jäsenenä on vastuussa (omalla omaisuudella) taloyhtiölle syntyvistä taloudellisista vahingoista, varsinkin jos ne perustuu huolimattomuuteen jne...

Nyt nostat kissan pöydälle ja vaadit toimenpiteitä, ja katsot, että se tulee kirjattua pöytäkirjoihin. Jos puheenjohtaja ei kutsu kokousta koolle, sinä voit sen hallituksen jäsenenä tehdä, noudattaen yhtiöjärjestyksessä määriteltyjä kokouskutsu aikoja... kaksi viikkoa on aika hyvä, yleensä riittävä...

Isännöitsijällä pitää olla talokirjat, joista selviää kuka omistaa ko asunnon ja välittömästi maksumuistutus maksamattomista vastikkeista matkaan ystävällisellä viestillä, että asiasta voidaan tehdä myös maksusuunnitelma, josta ei saa poiketa tai saatava menee perintään. Ja jos ei ala sen jälkeen maksamaan niin sitten perintään suoraan...

Aina voit erota pestistä, mutta tossa tilanteessa minä en sitä tekisi missään tapauksessa, sillä kuka sitten huolehtisi saatavista. Jos kaverit on tunaroineet ja ovat välinpitämättömiä, niin antaisitko sinä heille raha-asiat hoidettaviksi. Ja jos isännöitsijä ei hoida hommiaan kunnolla, niin vaihtoon vaan.
  • 0

minä ja tytöt 08/97, 04/03 ja poitsu 03/05 sekä iskä

Parempi polttaa kynttilää molemmista päistä kuin jättää se sytyttämättä. -Eemeli Hirvonen
Avatar
Villiankka
Bannattu
 
Viestit: 3135
Liittynyt: 23.08.06 6:29
Paikkakunta: Espoo

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja Anuli » 18.10.12 19:47

Mäkin mietin, että onpa ihme isännöitsijä. Eikö niille makseta siitä, että ne huolehtii yhtiön taludesta ja kirjanpidosta?
  • 0

Isompi 12/09 & pienempi 2/12
Die Trageschule® kantoliinaohjaaja

"Kritiikki ilman korjausehdotusta on pelkkää kiukuttelua."
Avatar
Anuli
Bannattu
 
Viestit: 3747
Liittynyt: 08.06.10 21:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja Paprika » 04.11.12 18:26

Ota seuraavassa kokouksessa puheeksi, että kaikki maksamattomat maksut siirretään perintätoimiston hoidettavaksi. se osakas, jolta lähdetään rahoja karhuamaan, maksaa perintätoimiston kulut.
  • 0

Pikkupaprikat 12/05 ja 09/14, kolmas vielä nupullaan
Paprika
 
Viestit: 6262
Liittynyt: 22.08.06 21:03
Paikkakunta: Norra Savolax

Re: Kun taidot ei riitä, mutta vastuuta kyllä.

ViestiKirjoittaja Raakel77 » 04.11.12 18:39

Mulla on kokemusta varsin samankaltaisesta kuviosta. Tosin meillä on hyvä puheenjohtaja, jonka kanssa juttelen harva se viikko. Kokemusta on mm. isännöitsijän vaihdosta sekä tuosta yhtiön haltuunotto prosessista maksamattomien vastikkeiden suhteen. Eli yksärillä voi lähestyä, jos haluat vaihtaa kokemuksia.

Mua ihan laajemmin yhteiskunnassa mietityttää, että mitä tästä tulee, kun iso osa asuntokannasta on taloyhtiöitä, joiden hoito riippuu niin paljon puheenjohtajasta. Pienessä taloyhtiössä voi olla todella hankala saada yleensä ketään suostumaan puheenjohtajaksi, saati että tyyppi olisi fiksu ja aktiivinen. Hyvä isännöinti pelastaa tietysti melko paljon. Mua ainakin huolettaa jo valmiiksi se päivä, kun puheenjohtajamme myy asuntonsa eikä ole enää käytettävissä. Arvaan, että katseet kohdistuu minuun, mutta en tahdo siihen asemaan. Nytkin jo käytän resurssejani tähän ihan tarpeeksi.
  • 0

Raakel77
 
Viestit: 4470
Liittynyt: 12.08.07 22:20
Paikkakunta: Oulu


 


Paluu Ongelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa