Tunne on tuttu
Mulla on kahteen kertaan löytynyt patti rinnasta. Molemmilla kerroilla löytynyt hyvänlaatuinen kasvain, jotka on sittemmin poistettu. Molemmilla kerroilla menin yksityisen kautta, sillä pää ei olisi millään kestänyt sitä yleisen puolen kuukausien jonoa, jota molemmilla kerroilla tarjottiin
Miten mulla jotenkin on jäänyt sellainen kuva, että vaikka imetyksen lopettamisesta voisi olla kulunut vuosia, niin silti ihan rintatulehduskin voisi olla mahdollinen. Eli että siellä voisi olla maitoa jossain kanavassa jumissa. Käsittääkseni esim. syöpä harvoin oireilee kivulla tmv vaan on juurikin sellainen todella piilevä, pieni juttu, jota ei huomaa ellei säännöllisesti rintojaan tutki. Eli siis selvästi oireileva rinta
yleensä on jotain muuta kuin pahanlaatuista.
Tsemppiä! Eiköhän tuohon löydy jokin ihan viaton selitys