Oi, ihana viesti tontultani – huolellista vakoilua, ja tarkkaan harkitut animaatiohymiöt ja kaikki! Koittaisipa jo joulukuu...
(Ja hm, kulttuurieroja? Mitähän kulttuuria tonttuni edustaa? Tai sitten olen itse kulttuurisesti omituisempi kuin olen osannut kuvitellakaan.
)
- Mikä on joulusi väri? Tontunharmaa ja peruspunainen vaiko kenties pellava/kulta? Tai ehkä jotain ihan muuta?Ehkä lähinnä (tumman)punainen ja kulta. Pellavakin sopii hyvin väripalettiin, samoin tummanvihreä ja tummanruskea.
- Mitä/millaista soitat mieluiten?Soitan ns. perinteisessä harrastelijapuhallinorkesterissa, ja ohjelmisto on sen mukaisesti laidasta laitaan – kuuntelin juuri viime viikonlopun sotaveteraanikonsertissamme nauhoitettua Georg Malmsten -sikermää, viime vuonna soitimme lattareita, ja ensi kevään konsertin teemana on Beatles.
Oma suosikkini on vanha bigband-jazz ja swing Duke Ellingtonista Glenn Milleriin, ja myös Motown uppoaa. Lisäksi olen aina pitänyt myös ihan perinteisestä torvisoittokuntameiningistä, Sousan marsseista ja sen sellaisesta.
- Sopraano, altto vai tenori?Itse soitan alttoa, ja haaveissa olisi saada sen rinnalle kakkossoittimeksi baritoni. Kuunneltuna pidän kaikista.
- Lempitapasi tehdä käsitöitä?Neulomista harrastan eniten, jonkin verran myös virkkaan ja teen helmitöitä ja kirjontaa sekä lorukorttien tyyppistä pikkuaskartelua.
- Mistä käsitöistä pidät, muttet itse saa aikaiseksi/osaa?Huovutusta en ole juurikaan tullut tehneeksi, vaikka pidän huopajutuista kovasti. Ompelukoneen ja saumurin käyttö onnistuu minulta jotenkuten mutta ei nopeasti eikä sujuvasti, joten mieluummin teen asioita käsin kuin koneella. Lisäksi kärsivällisyyteni käsityöasioissa on pienen oravan luokkaa, joten en mielelläni esimerkiksi aloita mitään isoja neuleprojekteja vaan teen mieluummin pieniä ja nopeasti valmistuvia juttuja.
- Onko yhteytesi Kannakselle tiiviit ihan arkielämässä vaiko enää vain muistoissa?Pääsääntöisesti muistoissa, varsinkin kun karjalaisista isovanhemmistani kaksi kuoli viime keväänä ja enää yksi on elossa.
Olen kyllä ylpeä karjalaisista juuristani, mutta en ole edes vieraillut siellä kuin kerran, ja siitäkin on kymmenkunta vuotta aikaa.
- Mitä luet mieluiten?Romaaneja ja novelleja ihan laidasta laitaan, runous en ole oikein koskaan kolahtanut. Viime aikoina olen lukenut paljon esimerkiksi suomalaisia uutuusromaaneja (positiivisina ovat jääneet mieleen mm. Markus Nummen Karkkipäivä ja Miika Nousiaisen Metsäjätti) ja enenevässä määrin myös elämäkertoja (Swanin sisarukset, Axel Munthe ja Eduard Uspenski näin muutamia mainitakseni). Kaikkien aikojen suosikkeihini kuuluvat muun muassa Tolkienin Taru sormusten herrasta, Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys sekä Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Paljon scifiä, fantasiaa ja maagista realismia siis, mutta myös hyvin kuvattua perusarkea.
- Mitä kirjaa et jaksaisi edes avata?Hm. Kaunokirjallisuuden puolella suhtaudun hyvin avoimesti uusiin asioihin, mutta esimerkiksi kovin raskas sotakirjallisuus tai muu realistisesti kuvattu väkivalta jäisi luultavasti hyllyyn – sen sijaan ns. siisteistä dekkareista kyllä pidän.
- Kielitaitoa?Hyvä englanti ja ruotsi, kohtalainen saksa ja ranska sekä alkeet latinasta, italiasta, venäjästä, kreikasta ja baskista.
Käytännössä neljällä ensin mainitulla pystyn jotain tekemäänkin, muut ovat enemmän tai vähemmän kuriositeetteja.
- Mikä jouluperinne on ihan must?Paljon hyvää ruokaa, ajatuksella tehdyt tai valitut lahjat ja niiden yhdessä avaaminen ja ihastelu, ja pitkän kaavan mukaan saunominen. Sitä kivempi, mitä enemmän on porukkaa koolla, vaikka meidän suvustamme ei mitään massatapahtumaa saakaan aikaan. Olenkin miettinyt, että olisi kiva viettää joulua vaikka yhdessä muiden tuttavaperheiden kanssa, mutta kun kaikki muut haluavat olla jouluna joko keskenään tai oman suvun parissa, niin eipä oikein onnistu. Pitäisiköhän järjestää joku ylimääräinen lisäjoulu joulukuun puoleenväliin tai uudeksivuodeksi...
Tänä vuonna yksi hyvä tekosyy olisi muuten se, että meillä on kymmenvuotishääpäivä pari päivää ennen joulua. - Mitä leivot joulun alla? Mitä et vaikka "pitäisi"?Olemme usein viettäneet joulua vanhempieni luona, jolloin äitini hoitaa suuren osan leipomisista, mutta piparit ja joulutortut kuuluvat ilman muuta asiaan kotonakin, yleensä jo marraskuusta lähtien. Muut leipomiset vaihtelevat vuodesta toiseen, esimerkiksi jouluhalon olemme tehneet monena vuonna useita erilaisia reseptejä kokeillen ja toisina vuosina taas jotain aivan muuta. Uudet ideat ovat siis erittäin tervetulleita.
- Viherpeukaloa? Sisäkukkia vai puutarhanhoitoa?Pääsääntöisesti ei.
Puutarhaa (= postimerkin kokoinen takapiha, jossa on pari puuta, yksi kukkapenkki ja muutamia isoja ruukkuja) olen viime vuosina jonkin verran innostunut laittelemaan, mutta sisäkasveilla on paha tapa heittää meillä henkensä, joten niiden määrä on typistetty muutamaan sitkeähenkiseen yksilöön.
- Lempijoululaulusi? Inhokkisi?Satunnaisia poimintoja suosikkilistalta: Jossain on kai vielä joulu, Himlen i min famn, Walking in the Air, The Christmas Song (Mel Tormé). Hyvin paljon riippuu sovituksesta – esimerkiksi sellaiset sinänsä ärsyttävät renkutukset kuin Petteri Punakuono tai Kun joulupukki suukon sai taipuvat parhaimmillaan todella hyväksi jazziksi, ja yksi lempijoululevyistäni sisältää joululauluja laidasta laitaan iloisen irlantilaisen kansanmusiikkipoppoon esittämänä.
Lähinnä inhoan sitä synkistelymeininkiä, jota löytyy hyvin paljon ns. perinteisistä suomalaisista joululauluista. Myös ylenmääräinen uskonnollisuus ahdistaa, mutta toisaalta suosikkijoululauluissani on monia täysin uskonnollisia, esimerkiksi yllä mainittu Himlen i min famn, joten uskonto sinänsä ei mielestäni tee hyvästä laulusta huonoa.
- Päivän paras hetki?Aamuherääminen silloin kun tietää, ettei ole kiire minnekään vaan voi jäädä vapaasti sänkyyn lojumaan tai nousta kun huvittaa, syödä rauhassa aamiaista ja lukea lehdet. Tai sitten rauhalliset iltahetket lasten mentyä nukkumaan, saunominen tai muu kahdenkeskinen ajanvietto puolison kanssa, paitsi että silloin yleensä väsyttää niin paljon, ettei käytännössä jaksa ajatella muuta kuin nukkumaanmenoa. Miten niin väsynyt äiti?
Toivottavasti tästä oli apua. Huhuile ihmeessä lisääkin, jos siltä tuntuu!
Elämän ruuhkavuosissa seuranani törmäilevät toisen polven pörröpäät 2005, 2007 ja 2010.
~ I like ambiguity more than most people. ~