Anteeksi etten ole vastannut aiemmin!
miten vietätte joulua: koristeletteko kotia, leivotteko/syöttekö/juotteko mitä jouluisia juttuja, kuunteletteko joululauluja...?Minä rakastan joulua. Meillä on jo jouluvalot ikkunoissa ja tonttulaulut raikaa. Emme kuitenkaan vietä tänä(kään) vuonna joulua kotona vaan miehen suvun parissa, joten kovin paljoa ei varmaan tänne kotiin laitella. Kukkia ja kynttilöitä kuitenkin ihan varmasti. Ja leivotaan kyllä mielellämme kaikenlaista. Itse asiassa ekat piparit jo tehtiin ja syötiinkin (ostotaikinasta). Ja glögikausi alkaa myös jo lokakuun alusta.
Emme ole kristittyjä, meille joulu on keskitalven juhla.
Saunotteko? Mielellämme. Meillä ei vaan ole omaa saunaa. Taloyhtiön saunaan on oma vuoro, mutta nyt pikkuvauva-aikaan emme ole kauhean usein jaksaneet sinnekään mennä. Mutta jos annat minulle erityisen syyn, niin mieluusti menen kyllä.
Kerroit ettet pidä makeasta joten millä erityisesti yleensä herkuttelet suolaisista ja happamissa mauista?No, en minä makeaa mitenkään vihaa, sitä ei vaan tule itse kauheasti ostettua. Paitsi kirpeitä karkkeja tai salmiakkia joskus. Kun ostan itselleni herkkuja, ne on yleensä jotain sipsejä, tai sitten leivon suolaista piirakkaa. Tai voileipäkakkua. Tykkään myös kauheasti lihasta, ja ostan sitä joskus herkuttelumielessä, vaikka yritämme olla kotikasvissyöjiä.
Pidätkö kokkaamisesta? Noudatetaanko teillä jotain erityisruokavaliota?Ei kuulu intohimoihini, mutta koska tykkään syömisestä, on aina kokattavakin. Suosikkireseptejä on siis sellaiset helpot ja nopeat, joiden lopputulos on silti tosi hyvää. Kasvisruokaa yritämme tosiaan pääsääntöisesti tehdä. Mies on gluteeniton, minulla ja esikoisella ei ole rajoitteita. Vauvan allergiatilanne on vähän auki, mutta ainakaan toistaiseksi en itse hänen takiaan diettaa.
Puuttuuko teiltä jotain kotoa tai lapsilta? Mitä on liiaksikin?Ei puutu mitään erityistä. Toisaalta olen sen verran hamsteri, ettei meillä minusta mitään liikaakaan ole, vaikka paljon kaikenlaista onkin...
En nyt oikein osaa nimetä tähän mitään tiettyä.