Alkaa tämä ikuinen rahattomuus ahdistamaan. Tänäänkin olisi ollut ihanaa viedä lapset rannalle, mutta ei ole rahaa ostaa autoon edes sen vertaa bensaa että sinne pääsisi ajamaan. Muuta keinoa sinne menemiseksi ei ole.
Ystäväni ehdotti paikallista lasten "huvipuistoa" mutta jouduin kieltäytymään kun ei ole rahaa. Harmittaa lasten takia. Olen kotona kotihoidontuella ja mies on töissä.
Ystävät ja tuttavat kyselevät minne me reissataan lomilla, ja vastaukseksi saavat epämääräistä kiemurtelua. Ei meillä ole varaa mennä minnekkään ylihinnoiteltuihin perhekohteisiin maksamaan itsemme kipeäksi.
Hyvä kun saamme edes ruokaa ja vaatteet lapsille.
Maito on loppu, ja ennen perjantaita ei ole rahaa ostaa mitään. Ahdistaa juottaa lapsille pelkkää vettä. Jokainen leivänpala on tarkkaan mietitty että ne varmasti riittää.
Minne kaikki raha uppoaa? Entisen elämän sotkujen maksuun, luottokorttivelan maksuun, lainoihin...eletään ulkoisesti hyvää elämää, mutta todellisuus on todella toista. Kuukaudesta viikko tai pari on sellaista että tilillä saattaa olla vain muutamia euroja rahaa. Siihen ei kärsi kenenkään sairastua koska esim. antibioottikuurin osto voi olla ylivoimainen haaste. Perintätoimistot ovat todella tuttu kumppani meidän taloudessa. Maksusuunnitelmia on tehty useampaan firmaan. Lamako tämän teki ja miehen kuukauden työttömyys talvella? En todella tiedä vastausta ja jos tietäisin niin emme kai olisi tässä tilanteessa.
Lainata emme voi emmekä kehtaakkaan. Luottokortit olemme panneet pois ihan siitä syystä ettei se ole kuin rahojen etukäteen tuhlaamista, rahojen joita ei edes ole.
Itkettää, ja masentaa. Olen oikeasti kuin ladattu ase. Kireä ja ahdistunut.