ysv-foorumi.com

Mulla tuli ensimmäiseksi mieleen, että ystäväsi uusi mies on ehkä kieltänyt häntä olemasta sun kanssa tekemisissä. Toinen mieleentuleva asia oli juuri se, että hänellä olisi jotain mielenterveyden puolella tosiaan, mutta kyllä sinä olet mielestäni kaikkesi tehnyt! Uskon että painostaminen ei ole avuksi missään tilanteissa. Jaksamista sinulle raskaassa tilanteessa!

Kiitos vastauksista, jotenkin tuntuu että olen tämän asian kanssa ihan yksin. En oikein tiedä ketään keltä kysyä apua.
En haluaisi kuormittaa ystävääni enempää omalla käytökselläni, mutta pelkään myös hänen jaksamisensa puolesta. Tai minusta hän kuulostaa vähän vainoharhaiselta noiden puheidensa kanssa. Että tekisin hänelle pahaa ja muutenkin se että hän koke heti niin suurta ahdistusta.

Ja toisaalta hän pitää minua hulluna ja riippuvaisena kun en vaan hänen kehoituksestaan unohtanut ja jatkanut elämää.

Monesti mietin että kummalta se mielenterveys sitten lopulta onkaan mennyt.

Mun entinen hyvä, erittäin läheinen ystävä on sittemmin katkaissut yhteyden minuun totaalisesti (esim. estänyt facebookissa). Mitään painavaa syytä en tällaiseen keksi, sillä tuollainen eristäminen on aika radikaalia. Mutta olen ajatellut, että se on hänen valintansa, enkä minä voi sille mitään - vaikka toki surettaakin.

Sinun ystäväsi toisaalta kuullostaa siltä (itsemurhapuheineen), että huoleen on aihetta! En kyllä silti tiedä mitä tehdä. Älä kuitenkaan syytä itseäsi, sillä olet ollut tukena ja apuna!

Et sä oo tehnyt mitään väärin. Ehkä, jos se uusi suhde ei nyt ookaan niin ihana, niin se syyttää perustetta sinua? Mitään muuta syytä moiselle kiukustumiselle en keksi.

onko tää liian suuri umpisolmu jopa ysvi raadille?

Välillä mietityttää että olenko itse tosiaan niin sokea omalle toiminnalleni että mun ystävä onkin oikeassa. Että teen kaiken väärin. Pitäisikö antaa vaan olla koko ihmisen?
Mitä jos hän onkin onnellinen omalla tahollaan ja mä todella olen vaan koko ongelma.

Minulla on ystävyyssuhde täysin solmussa.
Läheisin ystäväni pisti välit poikki kanssa ihan äkillisesti joskus lokakuussa.
Hän on läpikäynyt vaikean avioeron ja siihen päälle suhteen varattuun mieheen. Heidän suhteensa kuitenkin eteni sikäli, jos voi sanoa, niin hyvin, että mies otti eron ja valitsi ystäväni.
Olin hänen tukenaan koko eroprosessin ja läpi sen epävarmuuden minkä tämä uusi suhde toi. Kuuntelin ja yritin luoda uskoa parempaan tulevaisuuteen.
Sitten kun uusi suhde alkoi kantaa paremmin ystäväni ilmoitti ettei halua olla enää kanssani tekemisissä. Olin puulla päähän lyöty, enkä oikein tajunnut edes että mitä ihmettä.
Yritin keskustella, soittaa, laittaa viestejä, mutta mikään ei auta.
Ystäväni kokee kaiken yhteydenpidon ahdistavana ja niin että pakotan häntä. Hän ei kuulema luota minuun enää ja sanoo että on varma että haluan hänelle pahaa. Yhdessä puhelin keskustelussa huusi vihaavansa minua ja sanoi minun ajavan hänet itsemurhan partaalle.
En tietenkään väitä olevani maailman helpoin tai muuteinkaan ongelmaton ihminen, mutta kun yritin kysyä miksi hän kokee niin, niin ystäväni ei osaa vastata. Kaikki kysymykset vain ahdistavat ja hän sanoo pelkäävänsä minua. Silti välillä hän kirjoittaa ettei halua kokonaan laittaa välejä poikki.

Itse pelkään että ystäväni mielenterveys on pettänyt. Kehoitin häntä hakemaan apua ja onneksi hän oli sitten käynytkin psykiatrilla. Saan häneen väliin yhteyden tekstiviestillä.
En tiedä mitä voisin tehdä. Olen huolissani ystävästäni ja ikävöin häntä. Hän haluaa minun jättävän hänet rauhaan, kunnioittavan hänen pyyntöään. Kaikista hänen lähettämistään viesteistä käy ilmi että olen epätoivottu ja että hän ahdistuu heti kun yritän ehdottaa että juteltaisiin.

Olen lopen uupunut tilanteeseen, neuvoton ja surullinen. Mitä hittoa mun pitäisi tehdä?