ysv-foorumi.com

Myötätuntoa!

Aika auttaa myös. Ilmoitttaisin vanhemmillesi jonkun selkeän ajan, jonka jälkeen palaatte asiaan mikäli siltä tuntuu. Saatte etäisyyttä ja pystyt näkemään miten välikohtaus vaikutti lapsiin.

Missään nimessä en puolusta väkivaltaa. Oma taustani on aika samanlainen, lapsena on lyöty ja käytetty muuta väkivaltaa. Mutta oma isäni otti opikseen ja käsitteli asioita, pyysi anteeksi ja sanoi että lapsenlapsiaan hän ei lyö, eikä ole koskaan niiden nähden kännissä. Piti lupauksensa. Siksi toivon että et nyt seuraavaa ota niin että lapsia saisi lyödä jos on vanha eikä vaan muuta osaa tms.

Mutta: oletko kysynyt isältäsi (ja äidiltäsi) neutraalisti että mitähän siinä nyt oikein tapahtui. Eli ei siitä näkökulmasta että miksi löit lasta tai ei saa lyödä. Onko isäsi saanut kertoa ihan neutraalisti oman kantansa asiaan? En aja takaa sitä että isä saisi kieltää tai selitellä tai perustella, vaan sitä että hän saisi kertoa koko tarinan ja muotoilla itse sen mitä siinä tapahtui. Jos isäsi ei ole oppinut näkemään tekojaan väkivaltana vaan "oikeutettuna kurituksena", "lapsi piti pysäyttää koska se toimi X ja käsi osui" tms. niin silloin hän ei ole [i]lyönyt tai läimäyttänyt[/i] - omasta mielestään. Se tapahtuma voi olla sama, mutta sen tulkinta eri. Jos sinä annat vastapainoksi neutraalisti oman näkökulmasi, hän voi ymmärtääkin sen.

En missään nimessä sano että lapset ovat väärässä, mutta koheltavan leikki-ikäisen näkökulmasta minäkin olen kaatanut hänet tahallaan, kun hän juoksi päin ojennettua jalkaani ja lensi naamalleen. Siitä ei olisi ollut pitkä matka siihen että minä potkaisin lapsen kumoon ja käsiin ja naamaan sattui. Näin toisen ääripään esimerkkinä. Ja näitä riittää.

Eli koska tämä vaikuttaa olevan ainutkertainen tapahtuma ja välien katkaiseminen veisi teidän elämästänne paljon hyvääkin, yrittäisin vielä lähtestyä - omista traumoista huolimatta - vanhempia siitä näkökulmasta että haluaisit todella ymmärtää mitä tässä tapahtui, koska asia satuttaa sinua todella paljon. Pystytkö pääsemään sen jäljille [i]miksi[/i] isäsi toimi kuten toimi. Joku käsikontakti lapsen kanssa on selvästi ollut, mutta millainen ja miksi.

Ja olen edelleenkin sitä mieltä että lapsia ei saa lyödä, läimäytellä, riepotella tms. mutta myös sitä mieltä että kaikkeen on aina näkökulmia ja ainakaan itse en olisi valmis katkaisemaan tähän asti muuten hyvin toimineita välejä yhden tapahtuman perusteella, jos lapsetkin ovat siitä päässeet yli ihan ok ja haluavat tavata isovanhempia ja sukulaisia.

Ja [hali] oman menneisyyden hyökkäämiseen.

Minäkin suosittelen yhteydenottoa väkivaltatyöntekijään [hali] Jos ei muuten niin vaikka puhelimitse, esim. Nollalinjaan.

Sinä ja lapset ansaitsette olla turvassa väkivallalta ja sen uhkalta [hali]

Ei tarvi jatkaa yhteydenpitoa. Siun velvollisuus menee lasten suuntaan, ei omien vanhempien. Selkeästi tapahtuma nosti siulla vanhat tunteet pintaan, olisko siun mahdollista päästä käsittelee niitä jonnekin?
Jos yhteydenpito muihin menee vain isovanhempien kautta, niin jos yhteys on tärkeä molempiin suuntiin, löydätte uudet keinot siihen. Jos sitä pidetään itsestäänselvyytenä, eikä nähdä vaivaa niin, varmasti yhteydenpito vähenee muihin jos ette käy enää isovanhemmilla.

Lapsesi tarvitsee välittömästi ammattilaisapua, koska ovat olleet väkivaltatilanteessa. Vaikka tekijä ei myönnä tekoa, se ei poista lasten kokemusta. En ole ihan varma mikä on oikea reitti mutta luulisin et ihan terveyskeskuksessa vois saada kriisiapua.

Kiitos teille, vähän helpottaa kun joku kuulee. Lyönnistä ei jäänyt jälkiä. 13 vuotias oli ilmoittanut papalle heti ettei noin saa tehdä ja vienyt pienemmän tilanteesta pois. Lohduttanut, kertonut ettei kukaan saa ikinä lyödä ja pappa teki väärin. Näyttänyt Ryhmä Hauta puhelimesta ja pitänyt sylissä. Toiminut kaikinpuolin aivan upeasti ja sen hänelle kerroinkin. Kuten molemmille etteivät ole todellakaan tehneet mitään väärää. Mutta tääkin särkee mun sydäntä, että isompi lapsi on tuolla tavoin joutunut suojelemaan pienempää.

Kumpikaan lapsista ei ole asiasta enää erityisen harmissaan. Pienempi ei ole enää edes miettinyt koko juttua ja olisi innolla näkemässä vanhempiani. Isompaa ärsyttää kun pappa ei suostu myöntämään tapahtunutta, mutta on muuten ihan ok asian kanssa ja uskoo ettei niin enää ikinä tapahdu koska ”Nyt pappa tietää ettei niin vaan voi koskaan tehdä. Ja siis mummihan on aina tosi kiva.”

Jos en ole tekemisissä vanhempieni kanssa, lasteni yhteys serkkuihinsa ja sisaruksiini kärsii sillä välimatkojen vuoksi näemme lähinnä siellä. Lisäksi he ovat oikeasti tähän asti olleet aivan hyvät isovanhemmat. On ihan hirveää jos se nyt loppuu siihen ettei isäni pysty myöntämään asiaa. On vihainen ja hyökkäävä, ei anna tuumaakaan periksi. Hänen kantansa on että lapset valehtelevat ja minä olen tyhmä kun uskon. Äidilleni tilanne on varmasti myös ihan hurjan raskas. Mutta tiedän että hän ei uskalla olla eri mieltä isäni kanssa, ei ole koskaan uskaltanut. Ja toisaalta eipä hän minuakaan puolustanut kun olin lapsi, miksi siis lapsenlastaankaan.

Tiivistettynä. Lapset on aivan ok asian kanssa. Minä olen hajalla. Pitäisikö silti vaan pystyä jatkamaan yhteydenpitoa ja jos niin miten?

[hali] [hali]

Onpa tosi murheellinen juttu.

Oletan että sun isää hävettää, ja siksi ei voi myöntää käytöstään – ja se on hänen ongelmansa. Sä saat asettaa rajat sun ja sun lasten ympärille, ja mun nähdäkseni on ihan kohtuullinen raja että isäsi tarttee pyytää anteeksi sekä sulta että lapselta ennenkuin ootte hänen kanssaan missään tekemisissä.

Hiiripöllön kanssa samaa mieltä että on varmasti tärkeä kertoa lapselle että isoisän käytös ei ole hänen syytään, eikä myöskään se että isoisän kanssa ei olla nyt just tekemisissä. Parhaimmillaan lapsi saa siitä mallin, että jos joku kohtelee kurjasti niin sellaisten ihmisten kanssa ei tarvitse olla tekemisissä.

Sä ja sun lapset ette ole isällesi velkaa yhtään minkäänlaista suhdetta. On surullista menettää yhteys vanhempaan – ja näyttää että se on nyt tapahtunut joka tapauksessa, kun isäsi ei kerran ole valmis käsittelemään asiaa, olitte sitten tekemisissä tai ette.

Toivottavasti keksitte jonkun ihanan uuden juhannusperinteen [hali]

[hali] [hali]

Miten lapsi suhtautuu asiaan? Tuliko lyönnistä mustelmia tai muita näkyviä vammoja? Onko niistä valokuvia? Et ehkä ole valmis tekemään asiasta rikosilmoitusta (vaikka lapsen lyöminen on rikos), mutta tee ainakin lapselle selväksi, että isovanhempi teki väärin, eikä hänen tarvitse olla väkivaltaisen isoisän kanssa tekemisissä.

Yritä kuitenkin pitää omat tunteet erillään lapsen kokemuksesta. Lapselle jää helposti mielikuva, että vanhempi on hänelle vihainen ja on hänen vikansa, että ette ole isovanhempien kanssa tekemisissä.

[hali] [hali]

En tiedä miten päästä eteenpäin tästä. Liittyy kuritusväkivaltaa jos joku ei siitä halua lukea.

Pari kuukautta sitten lapset olivat vanhemmillani viikonlopun. Sieltä kotiintullessa isompi (13v) kertoi isäni suuttuneen pienemmälle (reilusti alle kouluikäinen) ja lyöneen tätä kerran. Läimäyttäneen. Pienempi kertoi tilanteesta samalla tavalla kun sitä häneltä erikseen kysyin. En keksi yhtään syytä miksi lapseni valehtelisi asiasta.

Minua on lyöty lapsena ja olen vannonut ettei kukaan tee niin minun lapsilleni. Olen tehnyt tämän jo esikoista odottaessa myös vanhemmilleni selväksi ja aiheesta silloin pari kertaa riideltiinkin, sillä etenkin isäni mielestä ”kuri pitää olla ja joskus se ei vaan muuten mene perille”. Sain myös ennustuksia siitä että mieleni kyllä muuttuu kun lapset kasvavat jne, jne, ja arveluita siitä etten muuten saa niitä uskomaan mitään. Myöhemmin toki ovat myöntäneet ettei minun vanhemmuudessa ole mitään vikaa ja usein kehuneet miten ihania ja hyvin kasvatettuja lapsenlapsensa ovatkaan. Välini vanhempiini on muutenkin olleet koko aikuisikäni hyvät, arvostavat ja lämpimät. Koskaan eivät ole minun lapsuudessa kokemaani väkivaltaa anteeksi pyytäneet, mutta olen tähän asti luottanut, että eivät sitä enää toista ja tavallaan nämä 13 vuotta ottanut sellaisena ääneen sanomattomana katumuksen merkkinä senkin miten paljon paremmin ovat lapsieni kanssa toimineet kuin minun.

Mutta tämä pudotti kyllä pohjan pois siltä kaikelta. Nosti lapsuustraumat pintaan rytinällä ja murensi luottamuksen täysin.

Pahinta on, että isäni kiistää koko asian. Väittää lapseni valehtelevan vaikka hänkään ei osaa keksiä mitään syytä miksi niin tekisi. En pysty antamaan anteeksi jotain jota ei muka ole edes tapahtunut joten ei sitä tietysti voi silloin pahoitellakaan. Joten emme ole puheväleissä nyt. Tapahtuneesta on jo viikkoja. En tiedä mitä tehdä. En tahtoisi menettää välejä heihin kokonaan, mutta en vaan tiedä kuinka olla tekemisissäkään kun olen niin vihainen, pettynyt ja ahdistunut koko asiasta.

Voisiko joku sanoa edes jotakin? Juhannus tulee ja en voi mennä vanhempieni luokse enkä ole koskaan viettänyt sitä missään muualla.