Kirjoittaja aloittaja » 25.01.10 20:33
Kiitos tuosta.
Tämä yksikkö mihin olen haaveillut pääseväni, on pieni ja asukkaita on vajaa 30. Päivätoiminnassa käy muutama lisää, eli he asuvat omissa asunnoissaan piha-alueella.
Kaiken mitä olen kuullut ja nähnyt paikasta on, että siellä ollaan kuin perhettä eikä lainkaan niin laitosmaista kuin useimmissa paikoissa.
Työt varmastikin hyvin pitkälle juuri noin kuten kerroit, mutta en koe sitä negatiivisena.
Halu toimia vanhusten parissa on oikeastaan se eteenpäin vievä voima.
Ja syy miksi tuonne hoitoapulaiseksi haaveilen, enkä suoraan lähihoitajaksi. Tällä hetkellä tuonne haluamaani paikkaan ei ole mahdollista saada oppisopimusta lähihoitajaksi, en tiedä onko hoitoapulaiseksikaan, mutta kuulin että apulaisia tarvitaan kokoajan. Haluaisin käydä kokeilemassa hoitotyötä ennenkuin pystyn varmasti sanomaan, onko se minun ammattini tulevaisuudessa.