ysv-foorumi.com

Saattaisin sanoa asiallisesti, että pahoitin mieleni. Olen huomannut, että kun sanon ääneen miltä minusta tuntuu, sillä on vaikutusta.

Olisin mäkin loukkaantunut.
Enkä ole törmännyt moiseen kuin lasten keskuudessa. Hui kauhistus, en kyllä halua palata työelämään jos ihmiset on oikeesti tollasia!

Mun on olis pakko heti kysyä "ai miten niin olen aina äänessa?" tai "mitä mä teen väärin?" tai selvittää jotenkin asia. On mahdollista kyllä etten uskaltaisi. Mutta musta on parasta kysyä tai sanoa ääneen että loukkaantui ja jos siihen kukaan ei vastaa mitään tai ilkeys jatkuu niin poistuisin sitten paikalta. Voihan olla että sinulla oli tilanteessa tukijoita jotka eivät myöskään uskaltaneet puhua.

[hali] mä olen aika paljon samanlainen. Yleensä en osaa sanoa mitään, nielen vaan ja märehdin itsekseni kotona. Vähäsen minua on auttanut tosiasian hokeminen itselleni, että kaikki on erilaisia, eikä mun ole pakko ymmärtää tai olla kenenkään kaveri. Yritän suhtautua ihmisiin, joiden kanssa eh halua olla tekemisissä, mahdollisimman neutraalisti. Hankalampaa on silloin kun vaikka sukulainen, anoppi tms. loukkaa. Nielen kyllä nekin yleensä.

[hali] Tsemppiä. Panostetaan niihin hyviin ihmissuhteisiin ja ohitetaan muut.

Sub; olenkin tehnyt niin että en kaikkeen reagoikaan, mutta tuntuu vain että silloin noita tilanteita tulee vain enemmän ja enemmän vastaan.
Ja mitä tulee nahkan paksuntamisen suhteen tai vastaansanomiseen, yleensä menen niin sanattomaksi tuollaisessa tilanteessa etten saa sanottua mitään vastaan. Ja jos tulisi myöhemmin tilaisuus antaa samalla mitalla, en osaa/pysty sanomaan kenellekään tuollalailla.

no eikös tuollaista ole missä tahansa isossa ihmisryhmässä. ainoa mihin voi vaikuttaa on oma suhtauminen tuollaisiin kommenteihin. joko antaa samalla mitalla takaisin tai vetää huumorilla.
mä ite vedän huumoria peliin ku mua yritetään loukata. koulussa mua kiusattiin mutta tappelin takaisin. en suostunu olemaan mikään uhri. eli suosittelisin kasvattamaan sitä nahkaa paksummaksi.

Mun mielestä oli myös syytä loukkaantua. Aikuiset ihmiset osaavat joskus olla ihan käsittämättömän lapsellisia, sen olen saanut todeta itsekin monta kertaa :? .

[hali] No, mä ainakin olisin tosiaankin loukkaantunut. Toivottavasti et ole päivittäin samojen kanssa töissä läheisessä tekemisessä...

Minulla on paha mieli.
Paha mieli tuli viikonloppuna, kun minulle jälleen kerran heiteltiin päin naamaa henklökohtaisuuksiin meneviä ilkeyksiä muiden kuullen.
En tiedä mistä nuo johtuvat. Olen koittanut nähdä itseni muiden silmin, mutta en kait vain sitten ole oikein hyvin onnistunut siinä, kun en ymmärrä mistä tuollainen johtuu.

Olen vieraita ihmisiä tavatessani ujo, mutta kun tutustun, olen pääsääntöisesti positiivinen, iloinen ja tarmokas ihminen.
Tartun toimeen reippaasti, teen pyydettyä pikkujuttuja (esim. eräässä yhdistyksessä jossa toimin ns. rivijäsenenä), koskaan en kenestäkään puhu rumasti, enkä heittele ilkeyksiä tai "puhu rivien välissä". Olen puhelias, mutta osaan kuunnella muitakin. Tästä olen saanut yhdistystoiminnassa erityisesti kiitostakin.

Mutta otetaanpa tilanne.
Ollaan pitkällä koulutusreissulla, joka alkaa ihan mukavissa merkeissä.
Kokouksessa käsiteltävät asiat aiheuttavat keskustelua suunnitellusti, ja pian koulutuksen vetäjä antaa tiimeille ohjeet miten jakaa annetut tehtävät tiimin kesken. Kun meidän tiimissä ei näy keskustelua töiden jaosta syntyvän, ehdotan jotain jakoa.
Vastaukseksi saan : ole sinä nyt kerrankin hiljaa äläkä ole kokoajan äänessa :shock: .
Kouluttaja kääntyy katsomaan meidän tiimiä, minä lehahdan ihan punaiseksi :oops:
Muut tiimin jäsenet alkavat nauramaan kovaäänisesti, minä nielen kyyneleitä.
Loppupäivänä en saa sanaa suustani, ajatus harhailee ja mieli on tosi matalalla. Loppu koulustaika menee ihan harakoille.
Yksi naurajista kysyy iltapäivästä että "nyt taisi "jaana" suuttua ja mököttää". Luin sillä hetkellä annettua tehtävää.
Sanoin tälle henkilölle että " en ole tottunut kuuntelemaan aikuisten suusta ilkeää nakkelua". Muuta en saanut suustani.

Kun koulutus loppui, järjestin itselleni paluukyydin, vaikka olimme tulleet tilaisuuteen yhdellä kyydillä. EN kestänyt ajatusta olla noiden ilkeiden ihmisten kanssa samassa autossa reilua tuntia.

Tuo oli yksi esimerkki. Muitakin vastaavanlaisia tapauksia on, mutta en niitä tähän nyt viitsi alkaa listaamaan.

Olenko liian herkkänahkainen, vai onko minulla syytä loukkaantua?