ysv-foorumi.com

Me erottiin kaikki, lapsetkin. En halua heidän kasvavan kristilliseen kulttuuriin, kun se ei ole meidän juttu! Mulle oli nimenomaan tärkeää, ettei lapset osallistu mihinkään pakolla.

Mun mielestä usko on joka tapauksessa henkilökohtaista, eikä tarvitse tuekseen mitään instituutiota.

Mä erosin kirkosta vajaa vuosi sitten, ja jotenkin tuntui että suuri taakka putosi harteiltani. Meillä muu perhe kuuluu kirkkoon. Olen pakana, ilman mitään erikoista suuntausta.

Kirkosta eroamisellani oli symbolisesti todella suuri merkitys, enkä takaisin aio liittyä, vaikka seurakunta lähettikin mulle kirjeen jossa "uhkailtiin" ettei syntinen ruumiini pääse multiin, ainkaan kirkonmenojen säestyksellä. (Like I cared!!!)

Helpotti kun ei tarvi uskoa mihinkään höpölöpösynteihin eikä toisaalta myöskään helvettiin ja taivaaseen.

Tsemppiä päätöksessäsi [hali]

Mä oon eronnut kahdesti kirkosta. Tokan lapsen jälkeen erosin jossain vaiheessa muistaakseni vuonna -06.
Kolmas ilmoitti tulostaan yllättäen ja haluttiin että hänetkin kastetaan joten liityin kirkkoon ja erosin sitten ristiäisten jälkeen. Meillä siis kaikki kolme lasta kuuluu kirkkoon, mies ei ole kuulunut varmaan ikinä, tai "melkein ikinä", riparia ei ainakaan ole käynyt.

Mä erosin kirkosta koska olen siitä niin vieraantunut. :) Voihan liittyä uudestaan jos tuntuu siltä.

Silloin kun minä erosin kirkosta, he toivottivat tervetulleeksi takaisin jos sitä tuntuu myöhemmin. Tämä on nyt vain minun mielipide, mutta kristittyjä on niin paljon peloteltu uskonnon tahosta, että se eroaminen on henkisesti todella vaikeaa. Itse mietin kirkosta eroamista yli vuoden. Kuitenkin jotta voisit aukaista uuden oven on laitettava joku toinen ovi kiinni. Kuuntele rohkeasti sydäntäsi :o)

Ja jos lapset ovat jo olemassa ja kuuluvat kirkkoon, ei sitä hetkauta enää vanhemman uskontokunnasta eroaminen :)

Muutos ei ole yleensä helppo, vaikka se olisi parempaan päin. Tiedon etsintä auttaa sinua määrittelemään mietteitäsi, lisäksi kannattaa keskustella mahdollisuuksien mukaan mahdollisesti samalla tavalla ajattelevien kanssa. Tuolla oli tuo [url=http://ysv-foorumi.com/viewtopic.php?f=5&t=6682]pakanaketjukin[/url], jota varmaan olet jo lukenut, ja olen varma että olet sinne tervetullut pohtimaan, vaikket vielä olekaan "varma" ja "valmis". Uskon että kun uskaltaudut ajattelemaan asioita sydämessäsi, "uskallat" erota kirkostakin hyvillä mielin. Vaikka se itselleni oli aikanaan helppoa ja selvää, niin ymmärrän että se voi olla iso kynnys. Voimia matkallasi, toivottavasti löydät mitä etsit - tai etsimäsi löytää sinut [hug]

Konkreettisesti: lapset voivat vanhempien sopimuksella seurata kumpaa vanhempaa tahansa uskontokunnassa. Mutta käsittääkseni jos kumpikaan vanhemmista ei kuulu kirkkoon, ei lapsiakaan voi siihen liittää. Toisaalta usein esim. koulussa myös kirkkoon kuulumattomat voivat valita osallistumisen ev.lut. uskonnon opetukseen - päinvastainen ei onnistu. Ja koska seurakunnat hoitavat osan yhteiskunnallisista tehtävistä, esim. kerhoihin saattavat saada avustuksia, voi niihin monesti mennä kirkkoon kuulumattomatkin. Tosin sitten pitää sietää se uskonnollinen osuuskin.

Kommentoin vain yhtä kohtaa:

mun mielestä nykyään lapset voi kuulua kirkkoon, vaikka vanhemmat ei kuuluisikaan. Korjatkaa jos olen väärässä! Aiemmin lapset seurasi aina äitiään, eli jos äiti ei kuulunut kirkkoon, eivät lapsetkaan voineet kuulua, mutta käsittääkseni tämä on nykyisin muuttunut.

Meillä keskimmäinen aloitti seurakunnan kerhon tänä syksynä, ja mä olen aina luullut, että pitää kuulua kirkkoon, jos aikoo mennä srk:n kerhoon. Nyt kuitenkin kotiin tulleessa henkilötietolomakkeessa oli vaihtoehtona valita myös väestörekisteri.

Jos siis ihan konkreettisesti ajattelet, että mitä seuraa siitä, että äiti ei kuulu kirkkoon.

Kirjoitan nyt tänne kun en pääse anonyymitunnuksella sisään, lieneekö vanhentunut tunnus vai mikä..
Joka tapauksessa mietin seuraavaa.
Olen tässä muutamat ajat miettinyt uskonsuuntaustani, ja yhä enemmän ja enemmän ajatukseni ja mielenkiintoni kallistuu luonnonuskontojen ja pakanuuden suuntaan. Olen jo jonkun verran asiasta jutellut erään henkilön kanssa, mutta kaipaan vielä lisää tietoa, tukea.
Olen kristitty, kuulun kirkkoon, mutten koskaan ole ollut varsinainen uskovainen. Kristinusko ja raamatun opit on kuuluneet elämääni aina sen verran, mitä ne nyt nykymaailmassa esiin tulee, esim joulun ja pääsiäisen aikoihin, uskontotunneilla, kevätjuhlissa, häissä, hautajaisissa. Jotenkin mua kamalasti ahdistaa kristinuskossa tuo syntien jatkuva katuminen ja anteeksipyytäminen, raamatunlukupakko ja kirkossakäymisen velvollisuus. Olen aina uskonut johonkin suurempaan, mutta se hakemani vastaus ei ole kuitenkaan löytynyt mulle kristinuskosta, yrityksistä huolimatta.
Mulla on tunne, etten voi/saa erota kirkosta, ilman että se jotenkin mulle "kostautuu", ilman että esim. lapseni kärsivät siitä jotenkin. Kuitenkin tuo kirkosta eroaminen tuntuu olevan yksi portti kuljettavana, jotta pääsen asiassa eteenpäin. Se vain tuntuu oudolta, hieman jopa pelottavalta, kun kirkonkirjoihin olen aina nimellisesti lukeutunut.
Oman polun etsiminen on vielä kesken. Vielä en tiedä onko mun suuntaukseni wiccaan tai johonkin muualle päin. Vielä en tiedä aiheesta tarpeeksi enkä osaa lokeroida itseäni mihinkään. Apua ja tietoa olen saanut jo eräältä ysviläiseltä, kiitos siitä. [hug] Lisätieto ja neuvot sekä vinkit ovat oikein tervetulleita, ja jos haluat kommentoida, ilmoita nimimerkkisi tässä niin laitan yv:n.
Kylläpä helpotti kun sai kakistettua tämänkin ulos. :)