Kirjoittaja Bombus » 29.12.08 23:15
Ninnu78 kirjoitti: Olen sitä mieltä että uuden foorumin, joka toimii ihan niin kuin itse haluaa, voi aina perustaa, ja sinne voi kutsua pienen piirinsä. Tai voi vaikka perustaa salasanalla aukeavan blogin jonne voi antaa pienelle piirille salasanan.
Tosin siitäkin saa sitten paskaa niskaansa, jos se uusi foorumi ei olekaan kaikille avoin, siitä huolimatta että siitä on erittäin hyvin informoitu jo ennen kuin koko foorumi on pystyssä.
Sori, ei voinut vastustaa.
Minä olen poistanut täältä viestejäni ja tulen mahdollisesti jatkossakin poistamaan. Osan poistin siinä vaiheessa kun minunkin hidasjärkiseen päähäni lopulta upposi se, että tänne pääsee käytännössä kuka tahansa lukemaan, mitä olen kirjoittanut. Osan olen poistanut siksi, että olen pidemmän harkinnan jälkeen tullut siihen tulokseen etten haluakaan jakaa asiaa julkisesti. Osasta mieheni on sanonut, että toivoo minun poistavan viestin, vaikka itse en olekaan kokenut sitä (hänen kannaltaan) hankalaksi. Ja osan olen poistanut ihan vain siksi, että olen jo kirjoittaessani tiennyt, etten tule jättämään viestiä hirmu pitkäksi aikaa näkyville aiheen arkuudesta johtuen mutta olen kuitenkin halunnut osallistua keskusteluun. Ja osan olen poistanut ihan vain silkkaa vittumaisuuttani.
Joo, kurjaahan se on sitten myöhemmin, jos joku tahtoo lukea ketjua ja sieltä on viestejä poisteltu. Enkä itsekään ymmärrä sitä, jos halutaan poistaa ihan kaikki viestit, vaikka niissä puhuttaisiin nakkikeiton lämmittämisestä tai uusista villahousuista. Mutta minun mielestäni ihmisen ei tarvitse harkita ja pähkäillä aina asioita niin moneen kertaan läpi, että voi olla varma siitä, että voi sanoa sanottavansa ja jättää sen sitten näkyville. Eihän sillä tavalla pysty keskustelemaan mistään, jos pitää ensin viisi päivää pohtia, voiko jonkun jutun sanoa vai ei.
Toisin sanoen minä en näe mitään syytä, miksi ihminen ei voisi myöhemmin asiaa tarkemmin harkittuaan poistaa viestejään, jos kokee ne kuitenkin liian arkaluontoisiksi. Keskustellessa ei kannata punnita ja harkita liikaa, vaikka jonkin sortin harkinta totta kai aina onkin paikallaan.
[quote="Ninnu78"] Olen sitä mieltä että uuden foorumin, joka toimii ihan niin kuin itse haluaa, voi aina perustaa, ja sinne voi kutsua pienen piirinsä. Tai voi vaikka perustaa salasanalla aukeavan blogin jonne voi antaa pienelle piirille salasanan.[/quote]
Tosin siitäkin saa sitten paskaa niskaansa, jos se uusi foorumi ei olekaan kaikille avoin, siitä huolimatta että siitä on erittäin hyvin informoitu jo ennen kuin koko foorumi on pystyssä. :mrgreen:
Sori, ei voinut vastustaa. ;) Minä olen poistanut täältä viestejäni ja tulen mahdollisesti jatkossakin poistamaan. Osan poistin siinä vaiheessa kun minunkin hidasjärkiseen päähäni lopulta upposi se, että tänne pääsee käytännössä kuka tahansa lukemaan, mitä olen kirjoittanut. Osan olen poistanut siksi, että olen pidemmän harkinnan jälkeen tullut siihen tulokseen etten haluakaan jakaa asiaa julkisesti. Osasta mieheni on sanonut, että toivoo minun poistavan viestin, vaikka itse en olekaan kokenut sitä (hänen kannaltaan) hankalaksi. Ja osan olen poistanut ihan vain siksi, että olen jo kirjoittaessani tiennyt, etten tule jättämään viestiä hirmu pitkäksi aikaa näkyville aiheen arkuudesta johtuen mutta olen kuitenkin halunnut osallistua keskusteluun. Ja osan olen poistanut ihan vain silkkaa vittumaisuuttani. :twisted:
Joo, kurjaahan se on sitten myöhemmin, jos joku tahtoo lukea ketjua ja sieltä on viestejä poisteltu. Enkä itsekään ymmärrä sitä, jos halutaan poistaa ihan kaikki viestit, vaikka niissä puhuttaisiin nakkikeiton lämmittämisestä tai uusista villahousuista. Mutta minun mielestäni ihmisen ei tarvitse harkita ja pähkäillä aina asioita niin moneen kertaan läpi, että voi olla varma siitä, että voi sanoa sanottavansa ja jättää sen sitten näkyville. Eihän sillä tavalla pysty keskustelemaan mistään, jos pitää ensin viisi päivää pohtia, voiko jonkun jutun sanoa vai ei. :? Toisin sanoen minä en näe mitään syytä, miksi ihminen ei voisi myöhemmin asiaa tarkemmin harkittuaan poistaa viestejään, jos kokee ne kuitenkin liian arkaluontoisiksi. Keskustellessa ei kannata punnita ja harkita liikaa, vaikka jonkin sortin harkinta totta kai aina onkin paikallaan. :)