Kirjoittaja Hanabi » 16.04.08 15:56
Toki olen siis ilmoittanut myyjälle. Aiemmin oli jo asiasta puhetta ja viikonloppuna laitoin viestiä asiasta, mutta vastausta ei ole kuulunut.
Elättelen vielä toiveita, että luotettavaksi luulemani henkilö muistaa maksaa ostoksensa.
Mutta kysymykseni kuuluisi siis tilannetta, että maksua ei kuuluisikaan.
Esim. kestovaippainfossa voi tämmöisessä tilanteessa käsittääkseni ilmoittaa ylläpidolle ja toistuvissa huijauksissa ylläpito estää käyttäjän pääsyn foorumille. Tilanne ei siis koske vielä tätä tilannetta, mutta jos mitään ei viestiä ei kuulu ja maksua ei tule, niin huijausta kai se sitten on?
Siitä on perjantaina kuusi viikkoa, kun olen postittanut tuotteen, josta en siis ole saanut maksua vieläkään. Kaksi viikkoa sitten myyjä on luvannut maksaa, kun oli unohtanut.
Omaa tyhmyyttää tietenkin, kun olen postittanut ennen maksun saantia. Mutta jos kyseinen henkilö olisikin ollut myyjänä, niin ei olisi varmaan postitkaan lähtenyt liikkeelle kovin rivakkaasti.
Tämän kokemuksen perusteella en enää varmaan uskalla myydä tai ostaa ysvillä mitään ennenkuin joku palautesysteemi tai vastaava on saatu tehtyä.